Vapauden voi haistaa

//tervetuloa iki-ihanaan ensipeliimme nomi ja kaikuhammas<3

Lailla tuulen juoksi Reko niityllä vapaana. Samalla kun tuo juoksi, ulvoi Reku kovaan ääneen. Hänestä tuntui niin ihanalta olla vapaa. Laaja niitty jatkui kauas, ja hän senkuin vain juoksi ja loikki. Ei uskoisi kukaan näin vastuullista eliittisoturia näkevänsä juoksemassa näin vapaana. Turkki hulmuten ja häntä heiluen Reko loikki juostessaan. Hän haukkui ja ulvoi ilosta. Hän niin rakasti elämäänsä! Hirvet sekä muut eläimet vain katselivat sivusa toisen mekkalointia. Taisi siitä pari suttakin kulkea ohi, ja kummastella Rekon touhuja. "Vapaus! Maistut hyvältä!" Hän ulvoi. Sitten hän kaatui heinään ja kiehnäsi selkäänsä siihen. Kun hän lopetti käänsi hän katseensa taivaaseen. Jopa pilvet näyttivät iloisilta

// Kiitos, kiitos. Täältä me saavumme.

Kaikuhammas, tämä vaaleahko susi käveli rauhallisesti niityllä vailla huolia. Valkealaumalla oli mennyt jo jonkin aikaa todella hyvin, eikä Hopealauman susia ollut näkynyt missään. Se oli mainiota! Ei olisi siis syytä murheille, kun vihollisia ei ollut näkynyt. Tuuli kantoi mukanaan suden tuoksun, mutta sen tunnitaminen oli helppoa. Joku Valkealaumalainen oli täällä viettämässä päivää, se ei ollut tosin mikään yllätys. Olihan päivä syksyiseksi erittäin lämmin. Silloin johtajan korvat havaitsivat ääntä lähettyviltä, joku todellakin piti juuri nyt hauskaa. Uteliaisuuttaan lähti Kaikuhammas seuraamaan ääntä, hän tahtoisi todellakin tavata tämän ilakoitsijan. Kevyesti hölkäten susi saapuikin määränpäähänsä, hän huomasi heti maassa makaavan henkilön. Sehän oli Reko, yksi lauman eliittisotureista. Kaikuhammas hymähti ja lähtikin kevyin askelin astelemaan toista kohden, häntä iloisesti heiluen.
"Sinulla näyttää olevan tänään erityisen hauskaa." naaras sanoi iloisena ja istahti maahan, saapuessaan toisen lähelle.

Reko ei ollenkaan huomannut kaikuhammasta, vasta kun tuo puhui hänelle hän käänsi päänsä. Reko virnisti hilpeästi. "On tosiaan!" Hän haukahti iloisena ja heilautti häntäänsä leikkisästi. Joku saattaisi ajatella hänen olevan liian vanha tällaiseen touhuun, kuin niityllä juoksentelu ja haukkuminen. Mutta ehei, rekolle eliittisoturin elämä oli myös hupia. Tosin hänellä ei ollut omaa kokematonta koulutettavissa, joten iloa ei voinut niin paljoa jakaa, mutta ei se häntä haitannut pätkän vertaa. "Kaikuhammas, mitäs sinä täällä?" Reko oivalsi yhtäkkiä. Eihän sitä jokapäivä tällä lailla lauman johtajat vain kävelleet ulos leiristä. "Onko sinulla jotakin huolia, vai muutenko vain tulit?" Hän ihmetteli ja kallisti päätään

Kaikuhammas hymähti, kun toinen todisti, että hänellä todellakin oli juuri nyt hauskaa. Oli ihanaa nähdä nuorten pursuvan intoa, etenkin näinä aikoina. Kun huolia ei ollut kannatti todellakin nauttia siitä, vaikka koskaan ei varovaisuuttaan saisi laskea. Vaikka Hopealaumaa ei ollut näkynyt vähään aikaan, olisi heidän oltava valmiina, jos nuo suunniteelisivät jotakin. Kaikuhammas erkani aatoksistaan, kun kuuli Rekon kysymyksen.
"Ehei, ei minulla ole huolia nyt ollenkaan. Nautin vain siitä, kun kerrankin ei ole mitään huolehdittavaa ja saan poistua leiristä ilman, että tarvitsee pelätä siellä tapahtuvan jotakin." hän vastasi ja naurahti, todellakin leirissä saattoi välillä tapahtua kaikenlaista. Yleensä kokemattomilla ja pennuilla oli omia jekkujaan tehtävinään.

Reko naurahti. Kaikuhampaalla oli varmasti paljon tehtävää jos oikeasti oli huolia. "En usko että suohammas suunnittelee mitään hirvittävää" reko totesi. "Tapasin muuten suohampaan rajapurolla. Karmiva tyyppi. Ei sanonut mitään, ja kun yritin puhua, hän vain mulkaisi minua hyytävästi. Aika karu katse hänellä, voin sanoa" reko sanoi kun puistatuksen väre kulki hänen turkillaan selässä. "Suohampaan hampaat ovat kuulemma terävimpiäkin kiviä terävemmät! No ainakin niin minä pennuilta kuulin" reko naurahti

Kaikuhammas katsoi ja kuunteli Rekoa mielenkiinnolla, vai oli toinen tavannut Suohampaan purolla. No onneksi kuuleman perusteella mitään tasiteluitqa ei ollut syntynyt, rauha olisi paljon parempi. Tai ainakin sitä mieltä hän itse oli, tiedä sitten mitä muiden päässä liikkui.
"Toivon todellakin, että hän ei suunnittele mitään. Talvi on tulossa ja se voi pahimmassa tapauksessa, olla ankara kummallekkin laumalle." Kaikuhammas vastasi mietteliäänä, hän todellakin toivoi leutoa talvea.
"Pennut keksivät kyllä kaikenlaista, mutta ei heidän sanojaan voi tässä asiassa kieltää." vaaleahko susi vastasi. Pennut olivat tuossa asiassa täysin oikeassa, nimittäin hänkin oli kuullut sellaisia huhuja.

"Minusta se on aika pelottavaa että toisen lauman johtaja on semmoinen raatelija." reko valitti. Ei hän haluaisi riitaa haastaa ainakaan semmoisen kanssa. "Miksiköhän ne hopealaumalaiset ovat niin ilkeitä? Eikö voisi olla vain niin että kaikki eläisivät yhdessä ilman riitoja?" Reko tylsyytteli. Häntä niin ärsytti kun kaikki aina riitelivät reviireistä. Ja miksi suohammas oli ollut niin ilkeä? Eikö toinen pitänyt puhumisesta?

"Se on kieltämättä karmivaa." Kaikuhammas totesi, hän ei todellakaan tahtoisi tavata Suhammasta taistelussa. Vaikkakin hän vielä sellaiseen tilanteeseen varmasti päätyisi, siitä voisi olla varma.
"Elämä ilman riitoja olisi todellakin mukavampaa, mutta en usko, että laumat pystyvät siihen. Historiaamme ei voi uudelleen kirjoittaa, vaikka luultavasti osa sitä tahtoisi." Valkealauman johtaja vastasi ja huokaisi pienesti. Elämä ilman riitoja olisi todellakin paljon helpompaa, reviiri kistaat olivat joskus todella turhia. Oliko laumat todellakin tarkoitettu ainiaaksi kilpailemaan saaren omistajuudesta?
"Toivon todellakin, että tulemme joku päivä elämään yhdessä suuressa laumassa. Mutta pelkään, että sitä ei tule tapahtumaan minun elinaikanani." Kaikuhammas sanoi hieman surullisesti, hän todellakin uskoi niin.

Reko huokaisi myös. Sitten hän ponkaisi pystyyn. "Minulla on jano! Tuli juostessa aikamoinen hiki!" Hän naurahti. "Mennäänkö rajapurolle?" Hän kysyi. Jos toinen suostuisi he voisivat mennä yhdessä juomaan purosta

Kaikuhammsa naurahti, kun toine kertoi olevansa janoinen. Ei asiassa sinänsä huvittavaa ollut, mutta energia mikä Rekosta huokui oli hyvin ihailtavaa.
"Mennään vain." vaalea susi vastasi ja nousi itsekkin ylös, hän ei ollutkaan hetkeen purolla käynyt. Ainoastaan lammella, mutta olisi mukavaa poiketa purollekkin.
"Eiköhän siis lähdetä!" hän hihkaisi ja lähti jo juoksemaan suntaan, jossa heidän määränpäänsä sijaitsisi.

Reko juoksi tuon perässä. Hetken päästä he saapuivatkin rajapurolle. Yhtäkkiä hän haistoi hopealauman. "Piiloon!" Hän kuiskasi ja syöksähti läheiseen puskaan. Hän ryömi eteenpäin kunnes näki toisen lauman asukkaat kunnolla. Jestas! Sehän oli itse suohammas sotureineen päivineen. "Hui että!" Hän melkein paljasti heidät kauhun ulvaisullaan, mutta onneksi se oli tarpeeksi hiljainen. Suohammas litki suu auki vettä purosta. "Katso noita hampaita! Se huhu oli totta!" Hän osoitti kaikuhampaalle, jos toinen edes oli siinä. Suohampaan purukalusto välkkyi auringon heijastuksessa purosta. "Ei parane joutua noiden leukojen väliin" hän totesi

Kaikuhammas juoksi, kuin tuuli konsanaan. Hän niin nautti siitä, kun sai tuntea tuulen tuivertavan turkkiaan vasten. Matka purolle olisi saanut olla ehkä hieman pidempi, mutta ei johtaja siitä valittaisi. Olihan juostessa tullut hänellekkin jano. Mutta silloin ilmassa haisi vahvasti Hopealauman haju, se sai vaaleahkon suden irvistämään. Kaikuhammas syöksähti samaiseen pusikkoon piiloon, kuin Rekokin. Ei tulisi mieleenkään näyttäytyä nyt.
"Nuo hampaat ovat todellakin terävät." hän myönsi tuijottaessaan piilostaan juomassa olevaa Suohammasta, nuo hampaat olivat varmasti terävämmät, kuin hänen omansa. Ainakin se tuntui juuri nyt siltä. Kaikuhammas nyökkäsi pienesti, todellakaan noiden leukkojen ja hampaiden väliin ei paranisi jäädä.
"Vaikkakin reviiri on yhteinen, ei voinut Suohammas valita pahempaa aikaa tulla tänne juomaan." vaaleahko susi sanoi, hän tiesi sen verran, että puro johdatti kummankin reviirille tuota vettä. Mutta toisaalta täältä oli mukavampaa juoda, tuntui nimittäin siltä, että vesi oli täällä parhaimmillaan.

"Taitaa olla suohampaalla aikahuono hajuaisti kun ei meitä haista!" Reko naurahti. Silloin tuo vasta tajusi että oli puhunut sivusuunsa. Suohammas pysähtyi salamnopeasti, ja nosti hitaasti päänsä. Tuo käänsi jäätävän katseensa pusikkoon jossa he piileksivät, ja paljasti hampaansa. "Kenellä tässä on huonot aistit?" Suohammas ärisi .reko ei tiennyt mitä tehdä joten hän viittoili korvallaan että kannattaisi nousta, ja yrittää näyttää voimakkaalta. Se oli ainoa keino. Hän nousi seisomaan niin että hän seisoi keskellä puskaa, aika hilpeä näky. "Se oli vain pilaa, älä ota noin tosissasi kaikkea! Miksi sitäpaitsi tulet tänne juomaan kun omallakin reviirilläsi on lampi josta juoda!" Reko kivahti. Suohammas murisi entistä lujempaa ja kaksi soturia hänen mukanaan tekivät samoin. "Samasta syystä kuin tekin tulette tänne" hän haukahti murisemalla. Reko vavahti muttei antanut epävarmuuden näkyä. Hän oli eliittisoturi, ja hänen pitäisi antaa hyvä kuva laumastaan

Kaikuhammas olisi niin mielellään varoittanut Rekoa, mutta se oli nyt liian myöhäistä heidät oli jo nähty. Tai siis kuultu. Ei tässä voinut muuta, kuin huokaista ja syvään. Ja niin vaalea johtaja susi tekikin, nousten sitten ylös. Hän ei olisi piilotteleva pelkuri, ainakaan kurjien Hopealaumalaisten edessä. Kaikuhammas tuijotti Suohammasta vihreillä silmillään ja murisi hiukan, vaikka rauha olisi ihanaa niin ei tässä nyt avuttomalta rääpäleeltä voinut näyttää.
"Niin juuri tulimme juomaan, niin myös teemme." hän vastasi ja loikkasi pusikosta pois, ravistaen turkistaan sitten ylimääräiset roskat pois. Sitten Kaikuhammas lähtikin jo kävelemään puroa kohden, pitäen katseensa, kuitenkin Suohampaassa.

Suohammas murisi uhkaavasti muttei tehny kuitenkaan hyökkääviä eleitä. Reko seurasi johtajansa perässä purolle ja alkoi litkimään vettä. Suohammas ärähti vihaisesti mitta kääntyi sitten ja lähti kävelemään sotureineen pois. "Mitä nyt? Pelottaako?" Reko nauroi, ja tajusi jälleen kerran puhuneensa liian epäkunnioittavasti. Suohammas kääntyi silmät kiiluen häntä kohti. "Oliko tuo haaste?" Suohammas ärähti. "E-ei herra... Olen pahoillani!" reko inisi. Hänen oli pakko näyttää edes vähän pelkoa että tuo varmasti leppyisi hänelle. Ei olisi fiksua haastaa riitaa toisen lauman johtajan kanssa. Pahimmassa tapauksessa siitä voisi jopa syttyä sota

Kaikuhammas saapui puron äärelle ja rupesi litkimään vettä kielellään, vesi todellakin oli taivaallisen virkistävää. Etenkin, kun oli tänne juossut jonkinmoisen matkan. Vaalea susi ei välittänyt yhtään Suohampaan ärhentelystä, hänen puolestaan toinen saisi muristä ja äristä mielensä mukaan. Kunhan ei vain tekisi mitään mikä vaikuttaisi Valkealaumaan, silloin kaikki olisi hyvin. Naaras loi katseensa Rekoon ja pudisti päätään, ei kannattaisi päästää suustaan ihan mitä vain. Etenkään, kun Suohammas oli edelleenkin lähettyvillä. Mutta ei tehtyä saisi tekemättömäksi, vaikka kuinka tahtoisi. Kaikuhammas kohotti katseensa purosta ja vilkaisi Suohammasta, kääntäen katseensa, kuitenkin Rekoon.
"Ei ole mitään syytä mielistellä tuon edessä, mutta voisit silti varoa sanojasi." hän sanoi ja vilkaisi sivusilmällä Suohammasta.

Reko vilkaisi vuoroin kaikuhammasta ja vuoroin suohammasta. Suohammas tuhahti ja kääntyi. Sitten tuo lähti jolkottamaan häntä pystyssä pois päin. "Ärsyttävän karmiva tyyppi" reko totesi kun suohammas oli tarpeeksi kaukana. Hän jatkoi juomista ja vilkuili tulisiko suohammas takaisin. Onneksi toisesta ei näkynyt enää jälkeäkään. Vesi virkisti todella, ja reko tunsi voimiensa palaavan. "Tekivä hyvää!" Hän huokaisi

Kun toisen lauman johtaja kääntyi ja käveli pois, kumartui Kaikuhammas takaisin juomaan. Kun hän oli juonut istahti susi naaras maahan odottamaan, että Rekokin olisi saanut juodakseen.
"Ärsyttävä tyyppi todellakin." vaalea susi totesi, muulla sanalla ei voisi Hopealauman johtajaa kutsua. Kun Reko oli saanut juodakseen hymähti Kaikuhammas, he voisivat hiljalleen palailla siis omalle reviirilleen. Turha täällä olisi odottaa, että Suohammas mahdollisesti palaisi lisäjoukkojen kanssa. Tai muuten vain tänne ilmaantuisi lisää Hopealaumalaisia, se ei olisi mukavaa.
"Vesi todellakin virkisti." Kaikuhammas totesi.